Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Verkosto

Suomalainen profiili

Suomalaisessa verkostossa Design for All -asiantuntijat eri aloilta kohtaavat. 39 tutkimuslaitoksen, yliopiston, käyttäjäorganisaation ja tutkimusrahoittajan osaamisverkosto on tällä hetkellä EU-maiden laaja-alaisin ja jäsenmäärältään suurin.

Organisaatioissa tehdään kehittämis- ja tutkimustyötä Design for All -kysymyksissä viestinnän, rakennetun ympäristön, tuotesuunnittelun, teknologioiden ja palveluiden kehittämisen alueilla.

Suomen DfA-verkosto on osa vuonna 2002 syntynyttä eurooppalaista kansallisten asiantuntijaverkostojen kokonaisuutta. European Design for All e-Accessibility Network EDeAN perustettiin tukemaan tasa-arvoisen eurooppalaisen tietoyhteiskunnan kehittymistä.

DfA-tietoa kaikille

Suomen DfA-verkoston tavoitteena on levittää DfA-tietoa sekä yrityksille että julkiselle sektorille saavutettavien tuotteiden, palveluiden ja ympäristöjen kehittämiseksi. Tieto on tarkoitettu myös kansalaisten saavutettavaksi. Verkosto kannustaa aktiiviseen ja monialaiseen DfA-keskusteluun ja virittää uusia kehittämis- ja tutkimushankkeita.

Toimintasuunnitelma 2008 (PDF) | Toimintasuunnitelma 2008 (RTF)

Toimintakertomus 2007 (PDF) | Toimintakertomus 2007 (RTF)

Verkoston sähköpostilista

Suomen DfA-verkostolla on käytössään sähköpostilista, jolle kaikki DfA-tiedosta kiinnostuneet voivat liittyä. Sähköpostilistalle pääsee lähettämällä viestiä osoitteeseen dfa[at]stakes.fi.

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 16.12.2005, Päivitetty 22.3.2010

Tervetuloa jäseneksi!

Eurooppalainen ja suomalainen yhteinen tavoite on avoin ja kasvava DfA-osaajien verkosto. Uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan.

Fast Friends -tekstiilityö Central Remedial Clinicin seinällä. CRC on eurooppalaisen verkoston irlantilainen jäsen.

EDeAN-verkoston kansalliset koordinaattorit kokoontuivat Brysselissä tammikuussa 2006. Kuvia päivästä - katso, keitä oli paikalla.

Sivu päivitetty 22.3.2010
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi